Piispa siunatessaan diakoniksi vihityn pappeuden armoon lausuu: Jumala. Aluton ja loputon, kaikkia luotuja vanhempi, Sinä olet antanut presbyteerin eli vanhimman kunniakkaan nimen niille, jotka ovat tulleet katsotuiksi arvollisiksi tässä asteessa papillisesti toimittamaan Sinun totuutesi sanan palvelusta. Sinä itse, kaiken Valtias, suo tämänkin palvelijasi, jonka olet Sinä sallinut saada minun kätteni päällepanemisen, elämältään nuhteettomana ja uskoltaan horjumattomana vastaanottaa Sinun Pyhän Henkesi armo.. Tee palvelijasi täydelliseksi, että hän kaikessa olisi sinulle otollinen, että hän tulisi arvolliseksi nuhteettomana seisomaan uhrialttarisi edessä, julistamaan valtakuntasi evankeliumia, papillisesti toimittamaan totuutesi sanan palvelusta ja edeskantamaan Sinulle hengellisiä lahjoja.
Nämä sanat lausui minullekin 30 vuotta sitten 16. päivänä toukokuuta 1976 KP arkkipiispa Paavali. Olin polvistuneena hänen edessään. Hento käsi kohosi pääni ylle. Vaimeat sanat kumisivat jännittyneessä sisimmässäni. Elämän kirjo vilisi sieluni silmissäni. Jostain kauempaa kuului kirkkokuoron heleä laulu, Kirie eleison ... Harmaapartaiset papit, presbyteerit hyörivät touhukkaina ympärilläni. Suitsutuksen savu huumasi kuin ooppiumi. Pyhän pöydän takaiseen ristiin osui auringon valon kirkkaat säteet sokaisten jo muutenkin sumentuneet silmäni. Näin ristissä ylösnousseen Vapahtajan. Vapahtaja katsoi minua. Hänen katseensa oli hellä ja kannustava. Hän puhui minulle, nouse poikani, nouse ja lähde maailmaan. Älä katso taaksesi. Kulje omaa tietäsi, kulje se minun kanssani, niin minä siunaan sinun askeleesi. Mieleni rohkaistui. Ujo Pohjois-Karjalan poika uskaltautui omille jaloilleen. Kristus oli kutsunut häntä. Ujo poika ojensi kätensä, Kristus ohjasi hänet ulos kirkkorakennuksesta sisälle Kristuksen kirkkoon, Hänen uskovan kansan keskuuteen.
30 vuotta on tuo ujo Pohjois-Karjalan poika pappeuden armossa vaeltanut. Auton mittariin on kertynyt 1.500.000 kilometriä. Yli 2000 kertaa olen liturgiapalveluksen alkusiunauksen lausunut. 1200 iltaa olen istunut tiistaiseurassa, usein miten seurakuntalaisten kodeissa. Noin 700 kertaa kirkossa arkun äärellä vainajaa iankaikkisen elämän matkalle saatellut. 29 vuotta, noin 120 kertaa valtuuston kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi nuijalla kopauttanut. Loputon on tilastojen määrä, numerot vilisevät tilastoissa, markat ja eurot taseessa.
Pyhän Hengen armossa taipaleelle lähdin. Tilastoihin ei merkitä Pyhän Hengen armon kohtaamisen kertoja. Pyhä Henki on ollut kanssani useammin kuin kilometrejä on auton mittariin kertynyt. 1.500.0000 on pieni luku silloin, kun arvioidaan Pyhän Hengen ilmestymisen kertoja pappeuteni 30 vuotisen taipaleen aikana. Johtotähteni on aina ollut apostoli Paavalin sanat: ”henkeä älkää sammuttako”. Toinen keskeinen idea vaelluksessani on ollut se, että annan tilaa Jumalan tahdon toteutumiselle. Meidän ihmisen omat voimat, ymmärrys ja kyvyt ovat todellisesti rajalliset. Siksi olen tahtonut kysyä uudelleen ja uudelleen Jumalalta: Jumala, mikä on Sinun tahtosi. Jumala, osoita minulle tahtosi, niin minä annan kaikki voimani sinun tahtosi toteutumiseksi täällä maan päällä. Olen saanut kokea, että jos ihminen Hänen nimessään tekee 1 mitan verran, niin Jumala auttaa toteutumaan 9 mittaa niin, että lopputulos on 10 mittaa. Ja 10 mittaa on uskomattoman paljon enemmän kuin 1 mitta, se, jonka itse itsessäni olisin voinut toteuttaa.
Uskova kansa vaeltaa Jumalan rakkaudessa ja Pyhän Hengen armossa. Pappeuden armon toteutumisen keskeinen asia on siinä, että hänen ympärillään ja kanssaan vaeltaa kohden samaa päämäärää uskova kansa. ”Uskossa ja rakkaudessa lähestykäämme”, näin me veisaamme ja näin me myös Jumalan elämää täällä ajassa toteutamme. Jumalan seurakunta toteutuu siellä, missä uskova kansa kokoontuu yhteiseen rukoukseen uskossa ja rakkaudessa. Usko on yhteisöllistä niin kuin rakkauskin on yhteisöllistä. Jos uskomme, uskomme yhdessä, jos rakastamme, rakastamme yhdessä. Kukaan ei voi rakastaa yksin, se olisi tuiki merkillistä. Rakkaus vaatii aina kumppanin. Meille uskoville kumppaneina ovat Jumala, Jeesus Kristus, kirkon pyhät ja uskovat kanssaihmiset. Olen saanut elää tässä armossa pappeuteni 30 vuotta.
Papiksi vihittävän on ennen vihkimystä tehtävä valinta siviilisäädystänsä. Minä valitsin avioliito. Osa papiksi vihittävistä valitsee naimattomuuden. Tämä jälkimmäinen valinta mahdollistaa myös pappeuden kolmanteen asteeseen piispuuteen vihkimisen. Nuorena joutuu näin miten tekemään varsin suuren ratkaisun. Valitse toinen saat tämän, valitse tämä, olet mahdollinen toiseen. Minä valitsin toisen ja sain tämän. Minä sain rakastavan puolison, rakkauden hedelminä rakkaat lapset, perheen. Sain tulla osaksi rakastavaa perheyhteyttä. Usein kysymme: ”mistä ammennat voimasi työhösi, elämääsi”. Vastauksia saamme monenlaisia. Jos minulta kysytään sama kysymys, vastaukseni on, vastaus, jos olen ikionnellinen ja ylpeä: ”voiman elämääni saan Jumalalta ja rakkaalta perheeltäni.” Kaikki eivät voi näin vastata, siitä olen pahoillani. Mutta iloitsen niiden kanssa, jota voivat yhtyä minun ilooni.
Olen edelleenkin nuorin Suomessa kirkkoherraksi nimitetty. Olen kantanut vastuuta Jumalan työssä omalla paikallani, kirkkoherrana vuodesta 1977. Olen tehnyt virheitä, sanonut vääriä sanoja, luonut epäystävällisiä katseita, jättänyt jonkun asian vaille huomiota tätä kaikkea pyydän anteeksi. Olen saanut sinulta, uskova kristitty hyvin paljon, siitä sinua sydämestäni kiitän. Jumala on siunannut elämääni ja vaellustani. Kunnian ja ylistyksen Hänelle tahdon kohottaa. Toivon, että vaellus jatkuu, vaellus Jumalan rakkauden sanoman sisällä ja Jumalan rakkaudessa. Pyhät isä sanovat: ”Siellä, missä ilo ja rakkaus hallitsevat ihmisten elämää, siellä kristinusko toteutuu kauneimmillaan”.
