Kun hän lensi pois, linnut muuttivat etelään. Oli syksy, valoton, toivoton.
Kun hän lensi pois, sydämeni surun miekka mursi.
Kun hän lensi pois, raskas kyynel silmäni sumensi, ajan sillat
allani murtui.
Kun hän lensi pois, puolet sisintäni minulta riistettiin. Kun hän lensi pois,
katsoin taivaan rantaan, näin linnun pois lentävän.
Kun hän lensi pois, tyhjä koti on nyt vastaanottohuoneeni, huonekalut,
kirjaston nurkka, puolet sängystäni.
Kun hän lensi pois, alasti minut jälleen riisuttiin, autius, mitättömyys, elämän tarkoituksettomuus harsosi jähmettyneen ruumiini.
Kun hän lensi pois, vaatteensa hän minulle jätti, komeron, muistojen täyttämän.
Kun hän lensi pois, mitään nähnyt en, vain usvan, tyhjyyden, kylmän seinän sormenpäissäni heikosti tunsin.
Kun hän lensi pois, huusin, missä olet rakkaani, et vastannut - itseni uneen itkin.
Näillä tähän hetkeen ajattelemillani sanoilla tahdon tervehtiä teitä rakkaat ystävät Jaakko ja Sinun ja rakkaan puolisosi Leenan lapset ……..
Vuodet ja vuosikymmenet ovat vierineet elämän kulussa, rakkauden säikeet ovat kasvaneet ympärillemme. Leenan, Jaakko, sinun rakkaan elämäsi kumppanin, elämäsi valon, toivon ja rakkauden, teidän lapset rakkaan äitinne, synnyttäjänne, maailmaan kasvattajanne, huolehtijanne, ruokkijanne ja elämänne keskipisteen, meidän Leenan ystävien kauniin, valoisan ja kuulaan läheisemme on yllättäen, nurkan takaa hiipinyt sairaus elämästä juurilta kiskaissut. Sairaus hänet pirstoi, kuihdutti suloisen kukkasen.
Olisimme vielä halunneet hänet kauan pitää keskellämme, rakastaa häntä ja saada tulla rakastetuksi, olisimme halunneet nähdä hänen silmänsä katseen, kuulla hänen suunsa sanansa.
Vaan ei annettu enempää elon päiviä, näihin oli tyytyminen. Ei annettu enempää aikaa, aika otettiin pois. Mutta kiitos siitä, mitä saimme. Kiitos sinulle Leena, kiitos, että sain puhua kanssasi, kiitos, että sain kulkea rinnallasi, kiitos että olet synnyttänyt minut maailmaan, kiitos että ravitsit minua, kiitos, että kuuntelit minua. Kiitos kaikesta.
Enkelit tulivat nyt luoksesi. Enkeleillä on vahvat siivet. Siivillään he sinua kantavat, yli vuorten, yli merten, yli laaksojen taivaan sineen sinut saattavat. Enkeleillä on rukouksen sanat huulillaan, puolestasi Leena he rukoilevat , sinun puolestasi. Siihen rukoukseen minäkin tahdon sydämestäni yhtyä. Tahdon rukoilla, polveni notkistaa Jumalan edessä, sinun puolestasi Leena. Rukoilen kanssa enkelten, anna Jumala sinulle sinun syntisi anteeksi, anna sinulle rauha, lepo ja rakkaus luonasi. Rukouksen tuli sydäntäni lämmittää, tunnen lämmön aivan kuin olisit vierelläni. Rukouksen tuli surun sydämessäni iloksi muuttaa, ylösnousemuksen iloksi. Jo näkyy valoa, näen selvästi suruni silmin sinun hymyilevät kasvosi, näen Jumalan valtakunnan portit auenneina edessäsi.
Toivon, että ylösnousemuksen usko paitsi kantaan Leenan iankaikkisuuden matkaa, se kantaisi myös erityisesti teidän Jaakko ja lastesi elämän raskasta tietä näinä surun viikkoina ja kuukausina.
Onnellisia ne, jotka saavat voimansa sinusta, ne jotka kaipaavat pyhälle matkalle.
Ken he kulkevat vedettömässä laaksossa, sinne puhkeaa virvoittava lähde
ja sade antaa heille siunauksensa.
Miten onnellisia ovatkaan ne, jotka saavat asua sinun huoneessasi!
He ylistävät sinua alati.
