Munkkiveli Avram virui vuoteellaan. Tyynyliina oli kastunut pahemman kerran. Vieläkin tuntuivat ihanan herkkupöydän tuoksut hänen sieraimissaan. Uni oli ollut niin todellinen, että hän jopa haistoi tirisevän kieviläisen kanan tuoksun. Kuola oli valunut suusta kuin kirppuisella rakkikoiralla, kastellut tyynyliinan, niin ahnaasti hän oli maistellut pöydän antimia. Tämä oli toistunut useita kertoja viime viikkoina. Toinen toistaan kuuluisimmat TV kokit loihtivat herkut hänen eteensä . Mielen liehakoinnin unikuvat tekivät hänelle kepposen. Todellisuus ja epätodellisuus tunkeutuivat munkkiveli Avramin ajatuksissa liian lähelle toisiaan.
Luostarin trabezassa ruokailu ja ruoka on aina samanlaista. Päivästä toiseen , vuodesta toiseen sama kaava, sama ”meny”. Kukin munkkiveli taholtaan laahustaa päällysviittaan pukeutuneena, klopukkiin sidottu huntu päässään trabezaan. Asetutaan pöydän ympärille, jokainen tarkalleen omalle, järjestyksen sanelemalle paikalleen, lauletaan ruokarukous, rukous jumalanäidille, päivän tropari ja kontakki ja lopuksi igumeni siunaa aterian. Veljestöstä yksi vuorollaan aloittaa pyhien isien elämäkertojen lukemisen. Ruokavadit kiertävät pöydän ympäri. Kukin ottaa mieleisensä määrän ja siirtää vadin seuraavalle. Takaisin se ei sen ruokailun aikana palaa. Siksi on tehtävä nopeasti päätös siitä, kuinka paljon kultakin vadilta ottaa omalle lautaselleen. Tarjolla on puuroa, yleensä tattaripuuroa, perunaa tai vaihtoehtoisesti makaronia tai riisiä, tomaattia, kurkkua, leipää, öljyä ja teetä. Silloin, kun ei ole paasto, tuodaan tarjolle keitettyä kalaa tai purkkikalaa. Ruokailun aikana ei puhuta, kuunnellaan opettavaisia kertomuksia menneinä vuosisatoina eläneiden pyhien isien elämänvaiheista. Kaikki tapahtuu nopeasti. Igumeeni soittaa kelloa, nousee ja aloittaa kiitosrukousten lukemisen. Munkkiveljet nousevat hekin ja yhtyvät kiitosrukouksiin. Klopukit huntuineen nostetaan päähän ja suoriudutaan trabezasta ulos, kukin taholleen.
Munkkiveli Avram on kiiruhtanut trabezaan ja sieltä ulos jo kohta 15 vuoden ajan. Aina sama ruoka, sama järjestys, kiitosrukoukset ja ulos, kukin omiin tehtäviinsä. Olisiko tämä aiheuttanut kiusauksen heräämisen. Kysymys ei suoranaisesti ollut siitä, ettäkö hän olisi jotenkin tietoisesti kaivannut maailman lihapatojen äärelle. Ei, vaan siitä, että kiusaaja oli ajamassa häntä ansaa. Jokunen luostarissa vieraillut oli kertonut, että nykyään televisiossa ovat erityisen suosittuja kokkiohjelmat ja muutkin yksilöllisen ihmisen himollisuuksia lietsovat ohjelmat. Voisi kuvitella, että viidessätoista vuodessa ihminen kasvaa ulos maailmasta tai ainakin voisi luulla kasvaneensa maailman houkutuksien ulottumattomiin. Aika ajoin munkkiveli Avramista tuntuu ihan todellisesti siltä, että hän on jo paljon voittanut maailman pahuudesta, kasvanut niiden ylä- tai ulkopuolelle. Mutta sitten toisena päivänä tuntuu kuin kaikki kilvoittelu olisi ollut turhaa. Mitään en ole saavuttanut. Kaikki vaivannäkö on valunut hiekkaan . Niin kuin nyt tämäkin, vieläpä paaston aikana, mahtavat herkkupöydät katetaan unessa hänen eteensä. Hän näkee itsensä lihallisen himon kiilto silmissään mesovan kaikenlaisten maailmallisten lihapatojen ja tirisevien kieviläisten kanojen keskellä. Huikentelevainen tuoksu tunkeutuu hänen sieraimiinsa, rasva valuu pitkin partaa, maailmallisuus maistuu – ah - niin hyvältä. Veli Avram vaipuu epätoivoon.
Mieli maassa, pettyneenä itseensä hän oikoo jäsenensä keljan lattialle. Hän ei halua ajatella asiaa. Mutta kymmenen sekuntia on liian pitkä aika. Lihapadat kiehuvat hänen silmissään. Hän on matkalla aamiaiselle. Vielä 50 metriä. Lihapadat entistä tirisevimpinä kiehuvat, kieviläisen kanan kylkeen pistetystä viillosta pursuaa rasvaa ja sulaa yrttijuustoa. Veli Avram on kiusaajan vanki. Ansa on lauennut. Silmissä sumenee.
Iltapäivällä hän herää, tuo munkkiveli Avram, luostarin sairasosastolla. Vasemmassa kyynärtaipeessa on letku. Ylössuin tangosta riippuvasta pullosta tippuu letkua myöten suolaliuosta hänen sisuksiinsa. Se oli lähellä, kertoo hänelle vuoteen äärelle ehättänyt lääkäri, munkkiveljiä hänkin. Niin, mikä se oli lähellä, kysyy Avram. Lähtö, sanoo lääkäriveli, viikatemies kävi porstuvassa, sydämestä sinua pahemman kerran riipaisi. Koetahan vastaisuudessa vähentää rasvan syöntiä, lääkäri neuvoi. Rasvan syöntiä, aprikoi munkkiveli Avram, mitähän lääkäri sillä mahtoi tarkoittaa. Suolaliuos hitaasti tippuessaan sammutti rasvassa kiehuvat lihapadat, tirinä kieviläisen kanan kupeella vaimeni. Lihan tuska hälveni. Mieli rauhoittui. Ankara taistelu kiusaajan kanssa raukesi. Munkkiveli Avram oli noussut, joskin kompastellen, itsensä voittaneena seuraavalle kilvoituksen askelmalle.
