Olemme onnellinen sinivalkoinen kansa, me suomalaiset. Me emme halaa emmekä pussaa. Emme puhu, emmekä pukahda, me härmäläiset. Muilta osinkin olemme eurooppalaisittain ja jopa maailmanlaajuisesti katsottuna huipputasoa, me suomalaiset. Osaamisemme hipoo älykkyyttä. Rahaa tulee, elintaso kasvaa. Lapsemmekin tilastojen mukaan oppivat koulussa paremmin ja enemmän kuin muiden maiden lapset. Itsenäisyyspäivänä kannattaa kynttilää polttaa pimenevässä illassa.
Menestyksen mittarilla, kolikolla on kaksi puolta. Viimeaikoina on nähty pilkahdus kolikon nurjalle puolelle, sille puolelle, jonne ei normaalisti rohjeta tirkistellä. Sillä puolen on ollut vastassa toisenlainen suomalainen ja heitä on yllättävän suuri joukko. Se, mitä nähtiin Jokelassa, on traaginen, mutta pienen pieni häivähdys siitä tuskasta, joka ihmisten keskellä ja sydämissä velloo.
Olemme eläneet, me suomalaiset, itsenäisessä maassa 90-vuotta. Olemme nähneet kansakuntana vaikeitakin aikoja. Esivanhempamme ovat rakentaneet isänmaatamme raamatullisesti sanottu ”otsa hiessä”. Kaikenlainen huomio on kiintynyt ulkoiseen menestykseen. Tänään tahtoisi mietiskelijä ja kansakuntamme sisäisestä tilasta huolestunut ajattelija kysyä: onko meillä varaa enää päivääkään jatkaa tällä ihmisyyden linjalla. Olisiko nyt aika todelliseen ja rehelliseen itsetutkisteluun ja tehdä 90-vuotisjuhlapäätös, tehdä se kerta kaikkiaan ja kaikki yhdessä: ruvetaanpa me suomalaiset halaamaan, ruvetaanpa puhumaan ja pussaamaan. Niinpä sanokaamme: nyt minä halaan, puhun ja pussaan ja katsotaan sitten viiden vuoden kuluttua, mihin se riittää, niin kuin urheilijat sanovat. Silloin kaikki EU maiden edustajat Brysselin kokouksissa meitä ihmettelisivät. Vai, että suomalaiset halaavat, puhuvat ja pussaavat
Halataanpa oikein kunnolla, halataan perheasiat kuntoon. Halataan ihmissuhteet läheisten kesken kuntoon. Nyt ajattelet, eihän tämä tällainen meno kaikille sovi. Ruveta nyt yhtäkkiä halailemaan. Äläpä rupeakaan yhtäkkiä. Yksi päivä totuttele ajatukseen ja huomenna rupea. Isä, sinä olet tässä asiassa perheessäsi avainasemassa. Jos sinä rupeat halailemaan, niin kaikki seuraavat sinua. Ajattelepa, minkä riemun, minkä elämän ilon ja turvan välitätkään lapsellesi, kun häntä halaat. Äiti, isät ovat usein ”raukkoja” tunne-elämässä. Kun halaat isää, hän rohkaistuu, punastuu ja hyvillään kehrää. Nurkan taakse hän menee ja silmäkulmansa pyyhkäisee. Isät kaipaavat halauksia, mutta eivät osaa niitä pyytää ja tunne-elämässään kieroutuvat ja lopulta väkivaltaisiksi herkeävät. Lapset, älkää kiusatko toisianne, vaan halatkaa. Halaa lapsi isää, halaa äitiä, pienillä voimillasi rutista heitä aamuin ja illoin.
Rakas ystävä, älä jurnuta vaan halaa, puhu ja pussaa.
