Vanhemmat neitoset kera nuorten miesten kulkevat valkolakit päässään. Sylissä hehkuvat tulipunaiset ruusut. Kädessään heillä on muovitasku, taskussa leimalla varustetut paperit. Kaksitoista vuotta on peruskoulua takanapäin. Kaksitoista kertaa on suvivirsi kaikunut koulun juhlasalissa. Kaksitoista kertaa on kirmattu kesälomalle. Kaksitoista pitkää lukuvuotta on aherrettu. Väliin mahtuu lukematon määrä onnistumisia – epäonnistumisia, ilonhetkiä – pettymyksiä. Nyt he astelevat kadulla, valkolakit päässään. Auringon säde osuu kultaiseen lyyraan. Lyyran heijastaa nuorukaisen kasvoille kirkkaan kehän. Hymy pursuaa huulille, hän on valmis syleilemään koko maailmaa. Valkolakkinen kohtaa äidin, kohtaa isän. He heittäytyvät toistensa syleilyyn, kyyneleet lämpiminä noroina juoksevat poskille. Yhdessä he kokevat ikimuistoisen onnen hetken. Mitään ei puutu. On kesä. Onnea.
Osa heistä on jo iäkkäimpiä, kolmekymppisiä, osa vielä lapsenkasvoisia. Punaisen tiilitalon suuressa aulassa rehtori puhuu heille viisauden sanoja. Rehtori palauttaa mieliin kolme viimeisintä vuotta. Lopuksi hän suuntaa sanansa tulevaisuuteen, valaa uskoa työmahdollisuuksiin, kannustaa hakemaan työtä kauempaakin. Heidän rintaansa on kiinnitetty pyöreähkö noin euron suuruinen hopeisella pohjalla oleva sinertävä merkki. Se on ammattimerkki. Pian, toivon mukaan he kaikki työskentelevät sairaalassa. Sadat, tuhannet potilaat odottavat heidän hoivaansa, odottavat lohduttavaa sanaa, kivusta vapauttavaa piikkiä. Heidän elämänsä tulee olemaan antamista, avun antamista lähimmäiselle, sitä vaikeinta asiaa, minkä tämän päivän ihminen maailmassa kohtaa. Valkoisen puvun valkoinen onni odottaa heitä. On kesä. Onnea.
Vanhus, ainakin siltä näyttää, että hän on vanhus, istuu satamakiveyksellä sen kivipaaden päällä, johon ensi viikolla kiinnittyy ensimmäinen valtamereltä sisämaahan eksynyt rahtilaiva. Muovipussi lojuu jaloissa. Hän ongittaa kaloja, narraa ahvenia. Vanhus ei ole tänään osallistunut mihinkään. Tyttären tytär, ylioppilaaksi valmistunut, juhlii viiden sadan kilometrin päässä. Täytyi jättää ne juhlat väliin, terveys reistailee. Kolme ahventa on hän jo maihin nostanut. Tyyneys paistaa hänen kasvoiltaan. Olin minäkin joskus nuori. Hän aprikoi ja vaipuu mietteisiinsä. Mutta nyt, nyt istun ja ongitan. Kukaties pitkäänkin istun ja ongitan. On kesä. Onnea.
Onnea ja Jumalan siunausta teille kaikille, kullekin osansa ja tarpeensa mukaan. On kesä. Onnea.
