Hullutusta, jonninjoutavaa höpötystä – kirjoitti eräs poliitikko, nähdessään Jeesuksesta Kristuksesta kertovan esityksen esiselvityksen suunnitelmat – hulluuksien hullutusta – hän kynäili.
Hullutusta, kaikkea ne keksiikin – soperteli muuan tien tallaaja, katsellessaan erään pujottelumäen korotussuunnitelmia kunnantalon ilmoitustaululla – hulluuksien hulluutta – hän vaikeroi – vai, että kymmenen metriä ylempää.
Hullutusta – kaiken näköistä kuotoilua – tyrmääntyneenä virkkoi torikahvilassa istuskeleva keski-ikäinen, mahdollisesti konservatii, silmäillessään tyrmistyneenä uusnuorta, jolla oli kuteet miten sattuu ja monivärinen kuontalo keskellä päätä ahvenen selkäevää muistuttavassa kouristuksen omaisessa viuhkassa kuoleman hetkellä – hulluuksien hulluutta.
”Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima”, sanoo apostoli Paavali ja jatkaa ”juutalaiset vaativat ihmetekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta. Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta”.
Ristiriitaiset näkemykset täyttävät maailman mielipidekentän. Yhdelle yksi on viisautta, toinen kokee sen hulluutena. Yksi innostuu , säkenöi ja räiskyy ideansa kanssa, maa ja taivas ovat vain rajana. Toinen käpertyy, silmissä sumenee, jalat pettävät alta, vai että tuollaista, silkkaa hulluuksien hullutusta.
Kuka voi toimia maailman mielipiteiden tuomarina. Kenellä on valta tai oikeus julistaa totuus. Tai onko totuutta olemassakaan, onko olemassa kenties useita totuuksia, sellaisiakin totuuksia, joissa hulluuksien hulluuskin muuttuu lopulta totuudeksi.
Siellä, missä ei tavoitella yhden opin totuutta, siellä missä monijumalisuus on vallalla, totuuksiksi kelpaavat myös hulluuksien hulluudetkin.
Siellä, missä seurataan yhden Jumalan opin totuutta, siellä ei niin vaan kelpaakaan totuudeksi kaikenlaiset hullutukset.
Siellä, missä kristinusko on totuutemme, siellä hullutukseksi kelpaa vain Kristuksen risti.
Risti muodostuu hullutukseksi niille, jotka eivät usko. Ne, jotka eivät usko Kristuksen ristiin, pökertyvät, sillä heidän edessään siintävät tuskaisat ajat. Tuska tuupertaa heidät ketoon, he haluaisivat uskoa, muuta hullutuksensa tähden uskovat johonkin muuhun.
Mutta ne, jotka uskovat, risti tulee heille pelastukseksi. He ylpeilevät Kristuksen rististä. Maailman mielipiteiden ristiriidat hälvenevät yhdeksi totuudeksi.
Juutalaisille risti oli herjaus, muille hulluutta. Meille kristityille risti on pelastus. Pidetään tämä merkki arvossa arvokkaimmassa.
Silloin kun maailma haluaa tarjota meille isoja otsakkeita todellisista totuuksista – suriskoot ne usein miten korvissamme pelkkänä ” hulluuksien hulluutena”
