Ylösnousemuksen aamuna naiset kiiruhtivat anivarhain Jeesuksen haudalle mennäkseen voitelemaan mestarinsa ruumiin. Heitä odotti todellinen yllätys. He eivät kohdanneet pimeyden – kuoleman hautaa, vaan enkelin, joka istui haudassa sädehtivän kirkkaissa vaatteissa. ”Hän oli hohtava kuin salama ja hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi”.
Enkelillä oli naisille kerrottavana maailmaa järisyttävä viesti:” ei hän ole täällä, hän noussut ylös kuolleista”. Noihin enkelin sanoihin tiivistyy kristinuskon koko sanoma. Kristinuskossa ydin on valkeudessa. Ydin on siinä, että pimeyden voimat on voitettu. Pimeyden voimat eivät ole enää valtoimenaan vapaina. Niille on sälytetty ylösnousemuksen valon kahleet niskaan. Kristinuskon pimeys ei ole pimeyttä, vaan valon, valkeuden valaisemaa. Vanhan Liiton pimeys, pimeydestä pimein , mustista mustin musta ,valaistaan ylösnousemuksen aamun kirkkaudella. Ylösnousemuksen uskon täyttämä kristityn sydän vaeltaa täällä ajassa valon tietä. Valon tiellä valaisemina ovat kirkkauden voimat, soihtuina niillä palavat ylösnousemuksen leimuavat tulet.
Pääsiäinen, valon ruhtinas, ylösnousemuksen aamun koitto. Virratkoon vuolaina valon soljuvat virrat ylösnousemuksen toivoa sydämiimme. Valaiskoon ylösnousemuksen lieskat pimentyneen mielemme. Lämmittäköön pääsiäisen sanoma elämäni, tunkeutukoon se ihmissuhteisiini. Levitköön sen valo kaikkialle, sinnekin missä pimeys on pimeyttä, missä musta mustaksi mustuu. Valo valon kirkastaa, valo mustan voittaa.
Kristus nousi kuolleista – totisesti nousi !
