Mies on neuvoton. Kiirettä on elämässä pitänyt. Ei ole joutanut kuuntelemaan oman sisimmän ääntä. Oman elämän tuntemukset ovat jääneet aistimatta. Ulkoisesti koreissa vaateissa on elämä vierähtänyt. Mutta nyt koskettaa, kovasti koskettaa. Mies sulkee silmänsä. Hän tahtoo antautua sisimmän ehdoille. Mies muistaa lukeneensa Nikodeemuksesta, tai ainakin muistelee kuulleensa, joskus ammoin. Nikodeemus ihmetteli, mikä häntä koskettaa, kummasti sisintä kalvaa. Nikodeemuksen oli pakko lähteä liikkeelle. Yöllä, pimeyden turvin, ettei paljastuisi, hän hakeutui Jeesuksen puheille, Jeesuksen, jonka sanottiin olevan Jumalan Poika. Nikodeemus ajatteli, että jos on Jumalasta, tuo Jeesus, varmasti pystyy selittämään hänelle, miksi sisintä koskettaa. Nikodeemuksen yllätykseksi Jeesus heti tunnisti Nikodeemuksen ongelman ja kertoi, että se on Jumalan Henki. joka hänen sisimmässään teuteroi. Diagnoosi oli selvä. Edelleen Jeesus selitti, että Henki on kuin tuuli . Jostakin se tulee, jonnekin se menee. Kukaan ei tiedä mistä se lähtee, eikä sitä, minne se menee. Mutta kulkiessaan se koskettaa. Samoin on Jumalan hengen kanssa. Jostakin se tulee, jonnekin sen menee ja kulkiessaan se koskettaa. Nyt rannalla auvoisissa tunnelmissa istuva mies ymmärsi, että Jumalan Henki tahtoi häntäkin koskettaa. Kosketus oli niin vahva, että vallan puistatti.
Tänään on helluntain juhla. Pyhä Henki laskeutui helluntaina Jeesuksen lupauksen mukaan maan päälle. Opetuslapset joutuivat todellisesti hurmoksiin voimallisen hengen vaikutuksesta. Gennesaretin järven ”yksinkertaiset” kalastajat saarnasivat kuin Runeberg, puhuivat vierailla kielillä kuin EU käännöskonsultit, urhoollisesti todistivat Kristuksesta. Hengen kosketus oli ”miestä väkevämpää”. Niin ainakin jotkut heitä kuunnellessaan arvailivat.
Samalla tavoin saamme mekin, tämän päivän tie tallaajat, tulla Hengen kosketuksesta osallisiksi. Arvaamattomat ovat ne mahdollisuudet, jotka Jumalan Henki meille antaa. Kylmyyden hohkeisesta sydämestä huokuu lämpö. Viha muuttuu rakkaudeksi. Saamattomuus nousee ahkeruudeksi. Tunnevammainen oppii aistimaan tunteilla. Itseensä käpertynyt tervehtii iloisesti vastaantulijaa. Miekkaan tarttunut takoo aseensa peltoauraksi. Koston halu vaihtuu lempeäksi armollisuudeksi. Viiltävän terävä kieli sulaa rakkautta julistaa. Kaikki tämä ja paljon muutakin Henki saa meissä aikaan.
Sorsa pari laineilla soutelee. Äänettömästi ne keinuvat, mitä lie sisimmässään ajattelevat. Kovin toisiansa kärttävät. Tänä yönä en nuku, mies vakaasti päättää. Tänä yönä annan sydämeeni virrata Hengen kosketuksen. Nyt kokeillaan, nyt ei anneta maailmallisuudelle periksi, nyt eletään kerrankin sisimmän ehdoilla. Yksi, kaksi, kolme, neljä . . . . kolmetoista . . . kertaa kukkuu käki illan lämmössä. Mies rantakiveyksellä nukkuu, pää nuokahtaa sivulle. Onnellinen hymy loistaa hänen kasvoillaan.
