Jossittelulle ei näytä jäävän tilaa silloin, kun puhumme hyväntekeväisyydestä. Hyväntekeväisyys tekee ihmisestä kristityn – uskovan – ortodoksin. Hyväntekeväisyys säkenöi kirkkaana loisteena siellä, missä Jumalan tahto toteutuu ihmisten keskellä. Hyväntekeväisyys antaa anteeksi muita puutteita, joita heikkoutemme tähden ihmisissä esiintyy. Hyväntekeväisyys pukee ihmisen kristillisiin trendivaatteisiin. Hänet huomataan, hän saa osakseen suunnatonta ihailua.
Vaikeaa – ei toki – toki vaan. Onko vaikeaa olla kristillisesti trendikäs. Kysymys askarruttaa monien mieltä. Pyhät isät sanovat: siellä, missä on läsnä suurin hyvä, siellä on läsnä myös suurin paha. Hyväntekeväisyys tuo muassaan suurimman hyvän, mutta valitettavan usein myös suurimman pahan. Trendikkyys aiheuttaa ristiriidan. Toisen hyvä on toiselle paha. Paha ei salli hyvää, sillä paha elää hyvän moitteesta., saa energiansa hyvästä. Hyvä nousee kuitenkin pahan ylle. Jumala on hyvyys. Paha pitää tiedostaa – siitä alkaa hyväntekeväisyys. Olkaa valppaat, tunnistakaa olotilanne.
Joulu – hyväntekeväisyys. Vapahtajamme syntymäjuhla virittää ihmismieliin todellisen hyväntekeväisyyden buumin. Oikein, näin sen pitää tapahtua. On hyvä saada heittäytyä hyväntekeväisyyden armaille aalloille. Sydän nauttii, ei tarvitse kainostella. Pahakin saa tehtä hyvää – joulun nimissä. Ei tarvitse itselle selitellä sitä, miksi on muuttanut asennettaan hyväntekeväisyyden suuntaan. Joulu selittää kaiken. Mitä enemmän tekee hyvää, harjoittaa hyväntekeväisyyttä, sitä enemmän sitä tekee mieli tehdä. Ihminen on sydämensä kaltainen tekijä. Hyvään taipumus kasvattaa hyväntekeväisyyteen. Paha kirpoaa sydämestä, suistuu syöväreihinsä. Hyvä nousee kunnian kukkuloille. Joulu- ihmisten hyväntekeväisyyden seimi.
