Päivän epistola tekstissä kuulimme luettavan sanoja, jotka oli kirjoitettu samanlaisessa ilmapiirissä kaksi tuhatta vuotta aikaisemmin. Ihmiset olivat eläneet pakanuudessa, piehtaroineet sen moninaisissa syövereissä. Pieni osa ihmiskunnasta oli juutalaisia, jotka uskoivat ns meidän Jumalaamme. Juutalaiset odotti uutta elämää. Jumalan ja ihmisen välinen suhde oli rikkoontunut syntiin lankeemuksessa. Elettiin sopimuksettomassa tilassa. Mieltä painoi synnin raskas ies. Toivottiin vapauttajaa. Odotettiin messiasta, Jumalan voideltua tulevaksi ihmisten keskelle. Tuska yltyi, ihmiset loittonivat Jumalasta. Pakanat lisääntyivät ympärillä. Valon ohuen ohuita säikeitä näkyi profeettojen ennustuksissa. Messias oli tulossa, mutta milloin.
Kristus syntyi maailmaan. Jeesus teki merkittäviä tunnustekoja kansan keskuudessa, kuten päivän evankeliumissa yhtenä esimerkkinä kerrottiin. Hän paransi halvaantuneen, antoi synnit anteeksi. Kansa huokaili, ihmetteli, jotkut uskoivat. Suurin osa ei uskonut. Odottivat ihmeellisimpiä näyttöjä. Lopulta he ristiinnaulitsivat Jeesuksen, hänet, jonka oli määrä tuoda heille uusi elämä, uudistaa ammoin rikkoontunut sopimus ihmisen ja Jumalan välillä. Niitä, jotka uskoivat ryhdyttiin määrätietoisesti vainoamaan. Saulus oli yksi innokkaimmista. Saulus oli virkamiesten nokkamies, kierteli kylästä kylään. Hän ilmiantoi niitä, jotka uskoivat uuden elämän tuojaan, maailman Vapahtajaan. Saulus oli iljettävä mies. Vallan puistattaa, kun ajattelee, mikä hän oli miehiään.
Mutta sitten tapahtui käännös. 90 astetta hän kääntyi. Jumalan armahtava laupeus satutti häntä. Sauluksen vanhan elämän ihanteet murskautuivat. Koitti uusi nuoruus. Tästä uudesta nuoruudesta, sen ihanteista sittemmin Paavalin nimen ottanut, Saulus julistaa meille tämän päivän uskoville päivän epistola tekstissä. Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja: profetoimisen armolahja, palvelemisen, opettamisen, rohkaisemisen, antamisen, johtamisen, rakastamisen, innostamisen, iloitsemisen, auttamisen ja siunaamisen
armolahja. On varmasti paljon muitakin, mutta muutaman hän vain mainitsee. Sitten Paavali tahtoo vielä kertoa sen, miten meidän pitäisi käyttää kutakin armolahjaa niin, että sen vaikutus lähimmäisissämme olisi mahdollisimman tehokas. Kun rakastat, ole vilpitön rakkaudessa, hän aloittaa, kun annat, anna pyyteettömästi ja iloisin mielin, kun autat, auta erityisesti puutteessa olevia toivomatta saavasi takaisin, , kun iloitset, iloitse niin että ilo tarttuisi ahdingossa oleviin, kun johdat, johda tarmokkaasti.
Tämä on uutta elämää. Totisesti se on myös sitä tänä päivänä. Salmin kirkon raunioiden viereen kunnostettu hotelli ” uusi nuoruus” palveli matkustajia. Matkalaiset, joskus väsyneetkin, olivat innoissaan ja iloisia. Heillä oli mahdollisuus yöpyä Salmissa, he tarttuivat siihen. Mutta sitten hotelli ”uusi nuoruus” paloi eräänä kuulakkaana talvisena pakkasyönä. Liekit nousit korkealle, valaisivat hetkellisesti taivaan, näkyivät kauas Manssilaan saakka, savu peitti Salmin raitin tienoot. Toivo uudesta nuoruudesta haihtui savuna ilmaan. Hiiltyneet rauniot olivat lohduton näky.
En tiedä mikä ”uuden nuoruuden” poltti. Hyvä alku tuhoutui. Apostoli Paavali ymmärsi myös tämän ongelman. Hän julisti uuden elämän tärkeydestä, mutta samalla ymmärsi, että jos sitä ei oikein hoideta, niin se ei alkua pidemmäksi elämässä kanna. Siksi hän tahtoi kannustaa uuden elämän Kristuksessa löytäneitä pitkäjännitteiseen elämään uudella tiellä. Hän lähti siitä ajatuksesta, että jos olet tien alkupään löytänyt, niin koeta edetä uutta tietä innokkaasti, mutta kiireettömästi, päämäärätietoisesti, mutta maltillisesti. Apostoli Paavalin keskeinen ajatus kiteytyy hänen seuraavissa sanoissaan: älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä” ja ” pyrkikää siihen, mikä on hyvää kaikkien silmissä”.
Liekkö ollut Salmin hotelli ” uudessa nuoruudessa” liikaa erilaisia erisuuntiin vetäviä volumeja, kun se paloi. Nousi nopeasti huipulle ja sitten romahti. Sen siivet eivät kantaneet.
Uskon elämässä on samoin. Uusi elämä on kaikkien meidän ulottuvilla. Uudesta elämästä voimme ottaa ihanteiden suunnan. Sen suunnan antaa meille Kristus. Jumalan huolenpito ylettää jokaiseen, joka uskossa häneen tietänsä vaeltaa. Joskus Jumalan rakkaus koskettaa ihmistä lähimmäisten uskon kautta, niin kuin päivän evankeliumi tekstin halvaantunutta miestä. Itse hän ei kyennyt menemään Kristuksen luo. Ystävät kantoivat hänet. Purkivat katon ja laskivat halvaantuneen paareilla Jeesuksen jalkojen juureen. Jumalan huolenpito ei ole riippuvainen meidän inhimillisesti rajoittuneesta maailman kuvasta. Meidän on vain kerta kaikkiaan rohjettava heittäytyä hänen huolenpitonsa siunaaville aalloille. Jumalan apu on lähempänä kuin osaamme arvatakaan. Se on tässä ja nyt. Pyhä Serafim Saarovilaien opettaa: Joskus ihminen ei itsekään tiedä , mitä haluaa. Silloin on rukoiltava näin : ”Oi Herra , elä sinä minussa, puhu sinä minun kauttani, toimi sinä minun kauttani.”
Saman toiveen ilmaisee apostoli Paavali sanoen: ”Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi”. Amen
