Minä uskon, että hyvä seurakunta toimii kaikilla tasoilla seurakuntalaisia varten. Minun arvoni kirkossa ja seurakunnassa perustuvat vain ihmiselle, seurakuntalaiselle tähtäävään hyvään. Kirkon ja seurakunnan hallinnon ainoa päätavoite on tuottaa sellaisia palveluja, joiden päämääränä on yksittäisen ihmisen pelastus. Hyvä hallinto tukee tämän suuren tavoitteen toteutumista.
Minun henkilökohtaista toimintaani ohjaavat arvot ovat: usko, toivo ja rakkaus. Sen lisäksi määrittelen noista arvoista johtuen seuraavat arvot tärkeiksi: seurakuntalaisista ja seurakunnan työntekijöistä aito välittäminen, suvaitsevaisuus erilaisten ihmisten ja eri kansallisuuksien kesken ja perhe sekä rehellisyys, luottamus, avoimuus, erilaisuus ja muutoskyky.
Minun arvoni perustuvat aitoon ortodoksiseen uskonkokemukseen. Sen pohjalla ovat raamattu, pyhä perimätieto ja seurakuntalaisten minulle antama arvokas tieto-taito ja tunneälyn kokemukset.
Minun tapaani ajatella uskon asioista ja lähimmäisestä voit tarkemmin tutustua lukemalla kirjoituksiani kohdassa Blogi. Samalla tutustut minun sisäiseen maailmaani.





